Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Turun valtuustossa – budjettineuvottelut ja koulutusleikkauksen arvoitus

Viime maanantaina Turun valtuustossa hyväksyttiin budjetti ensi vuodelle. Neuvottelut sujuivat yhteisymmärryksessä, aikalailla alusta saakka oli selvää, että paljon parannuksia kaupunginjohtajan pohjaan pitäisi tulla, jotta ryhmämme pystyisi sen takana olemaan. Minä ja neuvotteluparini Jaakko Lindfors kuitenkin lähdimme neuvotteluihin sillä mielellä, että loppuun saakka neuvotellaan, hyvässä yhteistyössä, ja lopuksi katsotaan, onko lopputulos riittävä hyvä kelvatakseen vasemmistoliton ryhmälle. Kävimmekin paljon keskusteluja lähimpien ryhmiemme kanssa ja vertailimme tavoitteitamme.

Eniten ryhmässämme hiersi sivistystoimelle osoitettu 5,5 miljoonan euron leikkaus. Meillä vasemmistoliitossa ei ole ollut tapana hyväksyä opetuksesta leikkaavia budjetteja. Sdp:n ryhmä oli valmis hyväksymään leikkaukset 1 miljoonan leikkausten kevennyksellä, vihreät vaativat kolmea miljoonaa lisää, mikä sekin olisi edelleen merkinnyt usean miljoonan leikkausta sivistyspuolen rahoitukseen.

Meille vakuutettiin, että leikkaukset tehtäisiin sellaisista kuluista, jotka evät vaikuttaisi opetukseen laatuun. Hävikkiä vähentävän ”lautasmallin” ja koronan takia vähentyneiden koululaismatkojen kuluvähennysten katsottiin supistavan miljoonakaupalla kustannuksia. Hankinnoista ja sijaiskuluista säästettäisiin myös. Henkilötyövuosien vähennykset tehtäisiin eläköitymisten kautta. Lisäksi oli vielä yli miljoonan verran säästötavoitetta, jonka kerryttämistapaa ei oltu määritelty.

Tästähän voisi hyvin päätellä, että kaupungin johdon mielestä meillä on koulussa paljonkin, mistä nipistää. Koulussa työskentelevänä ja täten kokemusasiantuntijana uskallan väittää, että näin ei ole. Meillä on vuosikaudet säästetty kaikesta, ylitetty budjetteja kun kirjat on ollut pakko hankkia vaikka rahat ovat jo lopussa, rajoitettu tukiopetusmääriä, supistettu erityisopetuspalveluita.

Ylipäätään lause ”leikkaustoimenpiteet, jotka eivät heikennä palveluita” kuulostaa – no, aikamoiselta itsepetokselta. Paperiin saatiin sentään kirjaus, jonka mukaan asiaan palataan lisäbudjetin muodossa, jos laatu onkin laskenut. Tästä nyt ainakin täytyy sitten pitää kiinni.

Budjettisopu syntyi viime tingassa, Sdp ja vihreät saivat tavoitteitaan sen verran läpi, että 1 miljoonan vähennys leikkaussummasta riitti heille. No, meille se ei riittänyt, koska kyseessä kuitenkin oli edelleen koulutusleikkaus. Me emme voi olla sen takana. Jokainen puolue tekee valintansa siitä, mistä asioista voi tinkiä, eikä siitä sen enempää.

Valtuustossa tapahtui kuitenkin jotain erikoista. Kesken kokouksen muista ryhmistä alkoi kuulua puheenvuoroja, joiden mukaan koulupuolelle olisikin tulossa itseasiassa pulska vuosi. Ensi vuodeksi olikin budjetoitu 10 miljoonaa enemmän kuin viime vuodeksi. Olin täysin ällistynyt. Kukaan koko neuvotteluiden aikana – ei virkamiehistä, lautakunnan jäsenistä, poliiitikoista, ryhmien puheenjohtajista – ollut sanallakaan viitannut tähän haamupottiin, vaan neuvotteluissa oli koko ajan puhuttu yli viiden miljoonan leikkauksesta sivistystoimialalla. Tämä kuulosti heti korviini jotenkin erikoiselta – miksi neuvottelijat, joiden kanssa olimme vielä viestitelleet samana aamuna, eivät olleet puhuneet tästä? Käännehän sai meidät vaikuttamaan populisteilta tai tietämättömiltä, harmitti kovin.

Onneksi ryhmässämme vaikuttaa opetusministeri ja hänen erityisavustajansakin, jotka ryhtyivät oitis selvitystoimiin.

Ja kohta haamupotin arvoitus selvisikin. Kyse oli valtionosuuksista, joita viisas hallituksemme oli Turulle jakanut. 10 miljoonan lisäys koostui TES-korotuksista 1,8 meur, OKM:n tasa-arvorahoista 2,2 meur ja OKM:n koronarahoista 6,6 meur. Rahat tietenkin ovat tarpeeseen, mutta eivät poista sitä faktaa, että sivistystoimialan perusrahoituksesta – mm. henkilöstöstä – leikattiin. Valtionosuuksia ei voi myöskään käyttää kuin niihin tiettyihin tarkoituksiin, joihin ne on osoitettu. Rahoja peritään takaisin, jos niitä väärinkäytetään. Opetusministeri Andersson, joka on rahaa ollut jakamassa, linjaa oikeutetusti, että rahoituksen ei ole tarkoitus kannustaa kuntia säästämään koulurahoista.

Vasemmistoliiton ryhmä ei halua olla tukemassa perusrahoituksen koulutusleikkauksia. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Nykyhallitus tekee koulutusmyönteistä politiikkaa, kuntien pitäisi seurata perässä.

Blogikirjoitukseni Kansan Uutisten Kasvun paikka -blogissa 11.11.2020

Olen käynyt oman peruskouluni 70- ja 80-luvuilla. Koulu oli silloin hyvin erilaista kuin nykyään. Aika lie kullannut muistot, mutta muistoissani Kalaholman ala-asteella oli aina rauhaisaa, opettajaa toteltiin, kaikki osasivat viitata suoraselkäisinä, ope sai lapsilta omenoita ja suurin piirtein kaikki oppivat samat asiat samaan tahtiin. Elävästi muistan myös, kuinka – ehkä vähän kauhistellen – puhuttiin tarkkiksista ja apukouluista.  Jos ei osannut viitata suoraselkäisenä ja istua pulpetissa hiljaa, joutui tarkkikselle, ja jos ei oppinut lukemaan, joutui apukouluun. Näin siis vuosikymmeniä sitten ja itsekin lapsen silmin nähtynä!

Tämä on historiaa, jossa on paljon myös harhaa ja muistivääristymää. Kuitenkin yleisessä keskustelussa kuuluu paljon tämän päivän koulua koskevia äänenpainoja ja kommentteja, joiden esittäjien omat kokemukset koulusta ovat juuri tuolta 40 vuoden takaa.  Ei ole nykypäivää ajatella, että haastavien tai erilaisista oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden paikka on aina erillisessä yksikössä, poissa yleisopetuksesta, ja tämä johtoajatus edellä kouluissa sovelletaan nyt kolmiportaisen tuen järjestelmää eli YTE:ä.

Johtoajatus on, että tuki tulee oppilaan mukana, jolloin kallista keskitetyn palvelun yksikköä ei tarvita. Toisin sanoen oppilas siirretään erityisopetukseen, mutta sitä annetaan omassa lähikoulussa. Jokainen näistä integroiduista oppilaista tuo pienen lisäresurssin koululle.

Tämä tarkoittaa, että kun lapsella huomataan joko oppimiseen liittyviä tai sitten jonkinlaisia sosioemotionaalisia tai neuropsykiatrisia haasteita, opettajan velvollisuus on kirjata ne oppimisasiakirjaan. Tehostetun tuen oppilaalle laaditaan yhteistyössä huoltajien ja moniammatillisen verkoston kanssa oppimissuunnitelma ja jos tuki ei riitä, tehdään erityisen tuen oppimisasiakirja eli HOJKS. Papereihin kirjataan mm. tuen tarpeet, toimenpiteet koulussa ja kotona, yhdessä sovitut tavoitteet ja esimerkiksi toteutuneet tukiopetukset. Hyvin tärkeää on merkitä myös seurannan päivämäärät – ainakin kerran lukukaudessa tarkistetaan, onko tuki ollut riittävää.

Tässä on systeemin kipukohta: entä, jos seurantapalaverissa todetaan, että tuki ei riitä? Paperille on kirjattu erityisopettajan muutama viikkotunti, tukiopetukset, koulunkäynninohjaajan tuki, erityisjärjestelyt kokeen suorittamisessa, läksyparkit… ja oppilaan käyttäytymisen tai oppimisen suhteen ei ole vuoteen tapahtunut edistystä – mitäs sitten? Harvalla koululla on riittävästi resurssia antaa lisätukea tilanteessa, jos olemassa olevat keinot on jo käytetty.

Jos YTE toimisi kuten kuuluu, kyseiselle oppilaalle suunnattaisiin lisää tukea. Ehkä henkilökohtainen avustaja, lisäresurssia, tuntiopettaja koululle? Pienryhmäluokan perustaminen lähiökouluun voisi olla hyvä idea, jos koulussa on monta erityisen tuen lasta, eikö vain? Valitettavasti näin ei kouluissa pystytä toimimaan, koska resurssit ovat riittämättömät. Alibudjetointi kunnissa on jatkunut vuosikausia. Kolmiportaisen tuen systeemiä ei voi eikä saa käyttää säästökeinona, mutta nyt niin tapahtuu. Opettajien täytyy aina ottaa myös huomioon  luokan kaikkien oppilaiden oikeudet – oikeus työrauhaan ja koskemattomuuteen.

Olen jo pitkään miettinyt, että yksi helpottava ratkaisu olisi, että integroitu erityisen tuen oppilas voisi olla luokassa ns. “kahden paikalla”, mikä pienentäisi ryhmäkokoa, ja tällaisen luokan pääluku olisi rajoitettu alle 20 oppilaaseen.

Isoissa yleisopetuksen ryhmissä on nyt huonosti voivia lapsia, jotka odottavat paikkaa pienryhmään tai keskitetyn palvelun kouluun. Kuukausia, jopa vuosia. Kun tilanne pitkistyy, se mutkistuu. Vaikeudet kärjistyvät, ja pattitilanteessa kärsivät niin oppilas itse kuin pahimmassa tapauksessa koko luokka.  Opettajien jaksaminen on koetuksella, ja yksi lukuvuosi voi olla lyhyt aika aikuiselle, mutta lapselle se yksi menetetty lukuvuosi on iso asia. Joskus käy niin, että jos perheessä jaksetaan tarpeeksi vaatia toimia ja osataan ottaa yhteyttä oikeisiin tahoihin, asiat lutviutuvat nopeammin. Tämä ei tietenkään ole tasa-arvoista.

On virhe niputtaa kaikki “erityisoppilaat” yhteen nippuun. Aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi tarvitsee aivan erilaisen oppimisympäristön kuin vaikkapa aistiyliherkkyyksistä kärsivä.  Joillekin oppilaille erityisopetukseen siirto voi olla aarre, uuden alku, helpotus. Joillekin sopii hyvin integrointi yleisopetuksen ryhmään.

Erityisopetus on parasta toteutettuna “räätälintyönä”, jokaisen lapsen tarpeisiin sopivaksi muokattuna. Siksi se on kallista. Ennaltaehkäisy kannattaa kuitenkin aina.

https://blogit.kansanuutiset.fi/kasvun-paikka/erityisopetus-parasta-mittojen-mukaan-tehtyna

Ryhmäpuheenvuoroni budjettivaltuustossa 16.11.2020

RYHMÄPUHEENVUORO 16.11.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut siellä ruudun takana,

kun lähdimme tämän vuoden neuvotteluihin, tiesimme, että tiedossa on vaikeat sellaiset. Koronakriisi on pyöräyttänyt maailman sellaiseen malliin, että kukaan meistä ei voi varmasti sanoa, miten tästä ulos päästään ja millainen tilanne meillä Turussa – tai missään muuallakaan! – vuoden kuluttua on. Olemme kaikki uuden edessä.

Siitä huolimatta, meillä vasemmistoliitossa on periaatteena – oli maailmanaika mikä tahansa – se, että koulutuksesta ja sivistyksestä ei leikata. Varsinkaan siitä ei pidä leikata huonoina aikoina. Olen kuullut fraasin, joka mielestäni sanoo sattuvasti – vaikkakin englannin kielellä – että “If you think education is expensive, try ignorance.” Jos koulutus on mielestäsi kallista, koitettakoon tietämättömyyttä. Se vasta kallista on. Ennaltaehkäisy on paras säästökeino.

Hyvät valtuutetut, pohjaesityksessä uhattiin koulutuksesta leikata 5,5 miljoonaa. Tähän saatiin miljoonan helpotus, mutta valitettavasti se ei riitä. Koulutuksesta emme halua leikata. Kirjauksessa vakuutetaan, että laatu ei heikkene, mutta valitettavasti noin suurten rahojen ollessa kyseessä, se on kovin vaikea uskoa. Itse koulussa työskentelevänä ihmettelenkin, että onko jollakulla sellainen mielikuva, että koulutuksessa on paljonkin ylimääräistä kakkua, mistä kyllä riittää? Jokaikinen koulun aikuinen, käsipari, oppitunti, tukiopetus, on tarpeellinen! Mainittiin, että leikkaukset saadaan kokoon uudesta lautasmallista, kuljetuksista, eläköitymisistä. Ikävä kyllä emme pysty uskomaan, että nämä olisivat riittäviä tulonlähteitä. Pelkkä lauseke, että laatu ei huonone, ei riitä. Olisimme siis poistaneet kokonaan sivistystoimialan leikkaukset, lisänneet sinne tuon puuttuvan 5,5 meur. Nyt täytyy olla todella tarkkana, että luvattu seuranta toteutuu ja lisärahaa saadaan, jos luvattu ei toteudu.

Sito on jatkuvasti alibudjetoitu. Siksi ei voi ihmetellä, että budjetit ylittyvät jatkuvasti. Tämän pitäisi viestiä, että sinne tarvitaan lisää, ei, että sieltä pitää ottaa lisää pois.

Hallinnosta tai projektirahoituksesta kenties olisi harmittomimmin irronnut rahaa, mutta ei siitäkään miljoonavirtoja kerry. Hallituspuolueemme tekevät erinomaisen koulutusmyönteistä politiikkaa, myös kunnissa pitää pystyä samaan.

Tämä koulutuksesta leikkaus oli siis jo yksinään sellainen, että ryhmämme ei voinut lähteä moista linjaa kannattamaan. Myös Helsingissä vasemmistoliiton ryhmä poistui neuvottelupöydästä juuri koulutusleikkauksien ansiosta.

Haluamme panostaa myös kunnalliseen varhaiskasvatukseen, siksi vanha tavoitteemme kunnallisen päivähoidon 70/30 -suhteesta nousi myös nyt listoillemme. Voitontavoittelu ei sovi lasten kanssa työskentelyyn. Muista tavoitteistamme nostimme esiin terveyskeskusmaksujen poiston, kestotavoitteemme, Lisäksi haluamme panostaa myös nuorison hyvinvointiin, ja esitämme nuorisotilojen jatkon turvaamista. Myös halusimme varata tontin vanhusten palveluasumiselle, pysyvä tavoitteemme sekin, ja täten mukana listassa.

Hyvät valtuutetut, joukkoliikenteeseen haluamme myös edelleen satsata. Hiilineutraaliustavoitekin sitä vaatii. Myös ne loput 0,3 meur, jotka vielä jäivät 2 miljoonan tavoitteesta. Palvelua ja saatavuutta ei voi heikentää. (edelleen, oman mokani vuoksi joukkoliikenteeseen muutosesitys tipahti pois, eli vielä 0,3 miljoonaa sinne tarvitaan, vaikka onneksi sinne saatiin paljon lisääkin.) Kaupunkipyörien säilyminen katukuvassa on myös positiivinen kehityskulku!

Alunperin harkitsimme myös veroprosentin maltillista nostoa kattaaksemme kulut, mutta se ajatus hylättiin. Sen sijaan tulonlähteinä mainitsemme elämyskeskusprojektin peruutuksen, sekä muiden kiireettömien rakennushankkeiden lykkäämistä, erityisesti kulttuurijokilautta saa ryhmässämme yhteistuumaisen tyrmäyksen. Samoin elämyskeskus ei voi olla nyt prioriteettilistalla. Kiireellisiä ovat mm. uudet koulut homeisten tilalle. Kj-toimialalta olisimme myös valmiita leikkaamaan paljon mieluummin kuin elintärkeistä palveluista.

Minä ja neuvottelijaparini Jaakko Lindfors lähdimme neuvotteluihin tosi mielellä. Valitettavasti tälläkin kertaa jäätiin aika kauas maalista. Kiitän kuitenkin muita ryhmien puheenjohtajia mielenkiintoisista keskusteluista. Olen oppinut, että poliitikot kaikissa puolueissa haluavat kuntalaisille hyvää, mutta keinoista voimme olla hyvin erimielisiä.

Kyllä tässä paperissa oli hyviäkin asioita; liikuntapaikkamaksuista luovuttiin, kuten vasemmistoliittokin esitti, henkilöstökassa säilyy, kuten mekin ehdotimme, joukkoliikenteeseen saatiin kuitenkin tuntuva vaikkei ihan riittävä lisäys. Ostodata avataan, mikä on hyvä asia läpinäkyvyyden kannalta. Kulttuuriväkikin sai tärkeän kirjauksen, jossa luvataan työtilakysymyksen ratkaisemista. Tämäkin oli meidän alkuperäisessä ehdotuksessamme. Moni kirjaus on oikean suuntainen, mutta ei riittävä.

Nyt tarvitsemme satsauksia tärkeimpiin elinvoimainvestointeihin eli kuntalaisten palveluihin!

Koska koronakurimus on seuranamme vielä pitkään, lienee tärkeää, että teemme säännöllisiä tarkistuksia ja seurantaa kaupungin palveluiden ja talouden tilasta. 

Kiitos!