Soteuudistus myllertää naisten palveluita ja työelämää

Soteuudistus on yksi Suomen historian merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa. Aluevaalit, joissa valitaan päättäjät hyvinvointialueille, pidetään jo tammikuussa.

Uudistus on aivan varmasti tarpeellinen ja kauan kaivattu, mutta kaikki on tapahtunut kovin nopeasti. Tuntuu siltä, että oikein kukaan ei aivan tarkasti tiedä, miten tässä tulee käymään. Tämä uudistus koskettaa ihan jokaista suomalaista, mutta ihan erityisesti soteuudistus myllertää naisten elämää. Olisikin toivottavaa, että sukupuolivaikutusten arviointi otettaisiin vakavasti huomioon uudistuksessa ja sen toimeenpanossa.

Suuri osa, noin 90 %, sotealan työntekijöistä on naisia. Uudistusta toimeenpantaessa täytyy pitää huolta siitä, että jo ennestään matalapalkkaisen hoiva-alan työolot ja -ehdot eivät ainakaan huonone – toiveissa olisi saada näihin seikkoihin jopa parannusta! Palkkaus on ollut hoivatyön kipupisteenä jo pitkään, ja alan vetovoima saadaan nousuun vain työhyvinvointia ja palkkausta parantamalla. Hoiva maksaa aina – uhkana on nähty työpaikkojen väheneminen ja epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen, kun etsitään tehokkuutta ja kilpailukykyä.

Seksuaali- ja lisääntymisterveys on mitä suurimmassa määrin naisia koskettava asia, vaikka toki koskettaa kaikkia sukupuolia tavalla tai toisella. Naiset ovat koko aikuisen elämänkaarensa ajan näiden palveluiden käyttäjiä. Toivottavaa olisi, että sote-uudistus kehittäisi saumattomia hoito- ja hoivaketjuja ja sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiota esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluissa.

Huomattavaa on myös, että mitä ikääntyneemmistä ihmisistä on kyse, sitä suurempi osa heistä on naisia. Ikääntyneille on erityisen tärkeää, että palvelut ovat lähellä, saavutettavissa, esteettömiä ja helppokäyttöisiä. Työntekijöiden suuri vaihtuvuus on ongelma erityisesti muistihäiriöisille vanhuksille, sillä pysyvyys on heille arvokasta. Digipalveluita hyödynnettäessä pitää myös muistaa esteettömyys. Tärkeintä on, että vanhus saa itse valita itselleen sopivimman keinon käyttää palvelua.

Äskettäisessä tutkimuksessa todettiin myös, että etenkin naisopiskelijat kärsivät ahdistusoireista. Näin ollen mielenterveyspalvelujen ja oppilashuollon ehkäisevä rooli on myös naisasia.

Näin suuressa uudistuksessa on helppo nähdä vain uhkia. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tila on kuitenkin ollut jo pitkään niin heikko, että muitakin näkökulmia soisi kuulevansa. Ensiarvoisen tärkeää olisi nyt saada ihmiset vaaliuurnille tammikuussa. Äänestämällä vasemmistolaista puoluetta varmistat, että lähipalvelut, julkinen palveluntuotanto ja reilut työehdot ovat tulevien aluevaltuutettujen agendalla.

Tilaa taiteelle Turussa – case taiteilijoiden työtilat

Osallistuin eilen kulttuurilautakunnan kokoukseen, jossa käytiin pitkä iltakoulukeskustelu siitä, miten vapaan kentän taiteilijoille taattaisiin pitkäaikaisratkaisu toimivien ja turvallisten sekä kohtuuhintaisten työtilojen suhteen. Asiaa pohjustivat Minna Juselius, kaupungin toimitilapäällikkö, sekä Annika Dahlsten, läänintaiteilija. Erinomaista, että saimme kuulla selvitykset tämän asian suhteen myös suoraan taiteilijoiden edustajan suusta!

Työtilakysymys ei todellakaan ole uusi. Itse asiassa tätä keissiä on käsitelty päätöksenteon rattaissa jo yli kymmenen vuotta. Ongelmana on ollut, että taiteilijat ovat joutuneet muuttamaan liian usein, kun vuokrasopimukset päättyvät, kiinteistöjä myydään tai jopa puretaan. Barkerin kiinteistö on tarjonnut hyvän kodin usean taiteenlajin ammattilaiselle, mutta kun sen omistaja haluaa myydä tilat pistääkseen rahoiksi, niin sille ei mitään voi.. Lisäksi teatteri Mundo on joutumassa syrjään Uudenmaankadun tiloistaan ja Turun ylioppilasteatteri Läntiseltä Rantakadulta.

Taiteilijat etsivät nyt pysyvää ratkaisua. Olisi korkea aika, että Turussa tajuttaisiin kulttuurin työllistävät ja hyvää tekevät vaikutukset, ja satsattaisiin pysyviin tiloihin, jotka omistettaisiin itse. Näin turvattaisiiin työrauha ja jatkuvuus.

Rettigin palatsi Aurajoen rannassa olisi paras paikka Taiteen talolle. Siellä on tilaa ja taiteenteolle sopivat puitteet. Ratkaisu tukisi Kulttuuriranta-ajattelua ja sopisi hyvin Turun historialliseen keskustaan. Noin 15 miljoonan hintakaan ei ole tavoittamattomissa, olihan Turku valmis sijoittamaan 30 miljoonaa Ratapihahankkeeseenkin!

Joka tapauksessa asialla on kiire. Barkerista joudutaan lähtemään vuodenvaihteessa, joten aikaa ei ole hukattavaksi. Esittävälle taiteelle paikka joudutaan löytämään muualta, esimerkiksi Kivipainon tiloista.

Vuokrat täytyy pitää kohtuullisina ja ainakin kaupungin avustusten pitää sitten seurata mukana tarvittaessa.

Olen valmis tukemaan taiteilijoiden parhaana pitämää ratkaisua taiteilijoiden työtiloista ja puoltamaan rahoitusta Rettigin palatsin ostamiseen. Asia on kaupunginhallituksessa vielä toukokuussa, ja Vasemmistoliiton ryhmänjohtajana aion osaltani vaikuttaa kh:n jäseniin Taiteen talon puolesta.

Turussa tarvitaan #tilaataiteelle.

Nuoret saavat näkyä ja kuulua päätöksenteossa!

Blogini Into ry:n nettisivuilla helmikuussa 2021.

Politiikka on tylsää ja vaikeaselkoista. Se on harmaapukuisia miehiä ja jakkupukuisia naisia, puhuvia päitä ja riitelyä torstai-iltapäivän täysistuntolähetyksissä. Tunteja kestäviä kokouksia ja monimutkaisia sivistyssanoja.

Näin moni ajattelee. Se on helppo ymmärtää, koska ulospäin näkyvä osa politiikkaa on usein esimerkiksi noita asioita.

Oikeastaan politiikka on kuitenkin paljon muuta. Se on yhteisistä asioista päättämistä. Lähimpänä ihmistä politiikka on kuntatasolla; kunnissa päätetään arkisista asioista, jotka ovat lähellä kaikenikäisiä, neuvoloista vanhustenpalveluihin.

Myös koulua koskevat päätökset tehdään suureksi osaksi kunnissa. Koska yksi hyvän päätöksenteon tunnusmerkki on, että ihmiset saavat osallistua itseään koskevien asioiden päätöksentekoprosesseihin, on luonnollista, että myös lapsia ja nuoria kuullaan. Tähän seikkaan on herätty valitettavan myöhään, mutta onneksi ei enää olla sitä mieltä, että nuorten ja lasten mielipiteet voidaan yhteiskunnassa ohittaa. On varmistettava kaikkien mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen varallisuuteen, taustaan, elämäntilanteeseen jne. katsomatta.

Uudessa opetussuunnitelmassa puhutaan osallisuudesta paljonkin. Kouluissa on oppilaskuntia, joissa luokan edustajat valitaan vaaleilla ja oppilaskunnan hallitus kerää luokan mielipiteitä, jotka sitten kokouksissa tuodaan tietoon. Päätökset voivat koskea vaikka kouluruokaa, välituntivälinevalintoja, valinnaisainevalikoimaa… Turussa oppilaskunnan jäsenet ovat päässeet myös tutustumaan kaupungintaloon ja osallistumaan isompiin, koko seutukunnan oppilaita kerääviin kokouksiin. Pidän oppilaskunnan toimintaa ensiaskeleena politiikan maailmaan ja demokratian käytännön tuntemukseen.

Miten nuori voi sitten päästä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen koulun ulkopuolella? Turussa toimii nuorisovaltuusto, joka valvoo nuorten etuja ja edistää nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Nuorisovaltuustossa on tällä hetkellä 34 varsinaista jäsentä ja 10 varajäsentä, jotka valitaan vaaleilla. Myös puolueilla on omaa nuorisotoimintaa, joten jos tuntee paloa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, niin rohkeasti ottamaan yhteyttä – puolueiden nuorisojärjestöt ottavat riemuiten vastaan nuoria aktiiveja!

Pidän erittäin tärkeänä poliittisen ilmapiirin pysymistä sellaisena, että meillä on edelleen nuoria, jotka uskaltavat astua mukaan yhteisistä asioista päättämisen maailmaan. Vihapuhe, poliittisten toimijoiden häirintä ja kova retoriikka vieraannuttavat ja etäännyttävät ihmisiä. Niin ei saa olla. Yhteiskunnallisen keskustelun pitää olla sellaista, että kaikenlaiset ihmiset uskaltavat – ja haluavat! – tulla mukaan.  

Siitä huolehtiminen taitaa olla meidän aikuisten tehtävä.