Tähän astisen valtuutetun urani jännittävin ilta on sitten takana. Eilen valittiin Turulle uusi johtaja. Meille vasemmistolaisillehan oli alunperinkin jaettu huonot kortit – en itsekään halunnut hehkuttaa demari Virtasen erinomaisuutta, koska hänkään ei mielestäni ollut paras mahdolllinen vaihtoehto, vaikka demarius kai jollain mittarilla vasemmistolaisuudeksi mielletäänkin. Jarkko Virtasta joka tapauksessa äänestin.
Vaali – joka suoritettiin valtuutettu Kossilan ehdotuksen mukaisesti suljettuna lippuvaalina – herätti minussa monia ajatuksia erityisesti puoluepolitiikan merkityksestä sekä poliittisesta jargonista.
Erityisesti vihreät hellivät ajatusta puoluepoliittisten vaikuttimien puuttumisesta kaupunginjohtajan valinnassa. Kuitenkin kaikki yhtä valtuutettua lukuun ottamatta asettuivat kokoomusehdokkaan taakse, mikä siis oli ilmeisesti ”sattumaa”. Paperillahan molemmat olivat ihan päteviä ja kokeneita ehdokkaita! Jollei puoluekannalla ollut merkitystä, millä sitten? Oliko Virtanen haastatteluissa ratkaisevasti huonompi? Toki vihreät olivat vapaita tekemään omat ratkaisunsa, olisin vain halunnut kuulla hiukan parempia perusteluja.
Arven tukemista perusteltiin monessa leirissä sillä, että hän on moderni (lähes joka kannatuspuheenvuorossa vedottiin moderniuteen, ainakin kahdeksan kertaa tämä mainittiin plussana illan kuluessa), eteenpäin menemiseen, dynaamisuuteen, yritysmyönteisyyteen. Sukupuolesta puhui vain Katri Sarlund.
Itse koen, että vaikka kuinka puhuttaisiin vastakkainasettelun olevan ohi, arvopohjan merkitystä ei tässäkään vaalissa voi ohittaa. Haastattelussa Virtanen puhui eriarvoisuuden lisääntymisestä ja esitti ainoana konkreettisia vaihtoehtoja segregaation välttämiseksi. Arve ei sanonut oikein mitään. Elina Sandelin kirjoitti vastauksia ylös, ja kun luimme niitä ääneen haastattelujen jälkeen, meitä hiukan huvitti, että vastauksissa ei oikeasti sanottu paljoakaan. Kovasti puhuttiin positiivisesta rakennemuutoksesta, tulevaisuudesta, siitä että pitää olla edelläkävijä. Niin. Dynaaminen. Moderni.
Tottahan se on. En minäkään halua jäädä vanhojen pölyttyneiden stereotypioiden vangiksi. Mutta en pidä siitäkään, että niiden tilalle tulee uusia stereotypioita ja tyhjää jargonia hyvästä pöhinästä, Slushilta maistuvaa unelmahöttöä. Haluan inhimillisen kotikaupungin, jossa keskiössä on ihminen, ei yritykset, rahan valta, grynderit ja yksityistäminen, oikeaan suuntaan sojottavat käppyrät. Työ tuo hyvinvointia – niin tuovat myös toimivat palvelut, perheiden ja vanhusten toimivat julkiset palvelut, koulut ja terveyskeskukset. Kaupunki on ihmistä varten, ei toisin päin. Varsinkaan ihminen ei ole rahaa varten.
Illan rimanalitus kuultiin kuitenkin jälleen perussuomalaisten Ville Taviolta, joka onnistuu jokaiseen puheenvuoroonsa ujuttamaan Turun turvallisuustilanteen. Jos valtuustossa puhuttaisiin vaikka skeittipuistoaloitteesta, Tavio varmaan olisi huolissaan skeittiparkin turvallisuudesta – tiedä sitten, tarkoittaisiko teräviä kulmia ja kypärien puuttumista. Tai no, tiedämmehän me.
Kokoomuksen johdolla siis mennään. Itsekin feministinä toki olen tämänkin edistysaskeleen ottamisesta iloissani. Vaikka kyseessä onkin kokoomusnainen. Toimeen tullaan, ja kyllähän Arve varmasti hommansa niin hoitaa, ettei turkulaisen tarvitse hävetä. Neljävuotiskauden päättyessä sitten mietitäänkin jo pormestariaikaan siirtymistä
Mutta se onkin jo eri juttu se.