Konserttitalon kohtalo

Osallistuin viime keskiviikkona kulttuurilautakunnan kokoukseen. Siellä esiteltiin meille Puutorin, Aninkaistenmäen ja konserttitalon tulevaisuutta koskevia suunnitelmia. Aihe herätti suuria tunteita erityisesti sen jälkeen, kun kuulimme orkesterin terveiset.

No, ensin suunnitelmat vaikuttivat varsin hienoilta – Puutori kun on jäänyt surulliseen alennustilaan, sitähän ei nykykunnossaan mitenkään viihtyisäksi voi kutsua! Suunnitelmissa Puutorista sukeutuisi pikemminkin puistomainen kaupunkilaisten olohuone – bussilaiturit ja epäviihtyisä ambienssi olisivat historiaa, tilalla istutuksia, penkkejä, esiintymislava – ravintola Puutorin vessakin onneksi säilytettiin tässä visiossa. Hyvältä siis näytti, ainakin tämän kokonaisvaltaisen suunnitelman osalta.

Mutta sitten siihen konserttitalon kohtaloon. Konserttitalo on rakennettu vuonna 1955. Itse olen aina tykännyt funkkisarkkitehtuurista, joten myös konserttitalo miellyttää silmääni. (Siksi olinkin varsin ihmeissäni, kun tämän aamun TS:ssä tätä rakennusta kerrottiin moitittavan monilla haukkumasanoilla laajoissa kansanpiireissä!) Päivänselvää on, että vanha rakennus on korjattava. Meillä kun on vastuu säilyttää vanhaa rakennuskantaa ja pitää siitä huolta. Merkittäviä remontteja taloon ei ole tehty, ja se on ollut kurjassa kunnossa jo pitkään, katto vuotaa ja talon akustiikkaa ja ahtautta moittivat niin työntekijät kuin kävijätkin.

Orkesterin terveiset yllättivät silti – niin murskaavaa kritiikkiä talo sai käyttäjiltään. Suunnitelmat vanhan talon remontoinnista konserttikäyttöön saivat täystyrmäyksen. Akustiikka talossa on karsea ja sitä ei saada isollakaan remontilla loistavaksi parannettua. Turkuun ei pystytä houkuttelemaan huippuesiintyjiä tai -soittajia, kun olot ovat niin kurjat. Kuoroesityksiä ei voida järjestää, eikä yli sadan soittajan orkestereita voida kutsua kylään. Nykyiselle 74 soittajallekin lava on ahdas, eikä sitä saada suurennettua muuten kuin katsomoa supistamalla, mikä taas ei ole käypä ratkaisu. Vanhan konserttitalon korjausprojekti on siis vain kompromissi, jos filharmonikoilta kysytään. Kustannusarvio on 33 miljoonaa.

No mikähän sitten olisi vaihtoehto? Uuden musiikkitalon kustannusarviota ei esitelty, koska sitä ei ole laadittu. Hämähäkkitontille aikoinaan kaavaillun suureellisen musiikkitalon hintalappu oli noin 100 miljoonaa. Teatteritalon korjauskustannus oli 45 miljoonaa, ja sekin koettiin monissa piireissä liian kalliiksi. Pahasti epäilen, että ihan kepoisasti ei tämmöisiä summia sulateta – vaikka kyse on panostuksesta, joka kantaa kymmenien, ellei sadan vuoden päähän.

Joka tapauksessa on ensiarvoisen tärkeää, että selvitys tehdään. Vanha talo ansaitsee remonttinsa ja mietinnät jatkokäytöstä. Turkulaiset ansaitsevat läpinäkyvän ja avoimen suunnitteluprosessin, jossa tutkitaan myös uudisrakennuksen mahdollisuus. Näin väistetään skenaario, jossa vuosien kuluttua jossitellaan, että mitäs, jos olisikin rakennettu se uusi Konserttitalo.

Arve astuu Turun johtoon

Tähän astisen valtuutetun urani jännittävin ilta on sitten takana. Eilen valittiin Turulle uusi johtaja. Meille vasemmistolaisillehan oli alunperinkin jaettu huonot kortit – en itsekään halunnut hehkuttaa demari Virtasen erinomaisuutta, koska hänkään ei mielestäni ollut paras mahdolllinen vaihtoehto, vaikka demarius kai jollain mittarilla vasemmistolaisuudeksi mielletäänkin. Jarkko Virtasta joka tapauksessa äänestin.

Vaali – joka suoritettiin valtuutettu Kossilan ehdotuksen mukaisesti suljettuna lippuvaalina – herätti minussa monia ajatuksia erityisesti puoluepolitiikan merkityksestä sekä poliittisesta jargonista.

Erityisesti vihreät hellivät ajatusta puoluepoliittisten vaikuttimien puuttumisesta kaupunginjohtajan valinnassa. Kuitenkin kaikki yhtä valtuutettua lukuun ottamatta asettuivat kokoomusehdokkaan taakse, mikä siis oli ilmeisesti ”sattumaa”. Paperillahan molemmat olivat ihan päteviä ja kokeneita ehdokkaita! Jollei puoluekannalla ollut merkitystä, millä sitten? Oliko Virtanen haastatteluissa ratkaisevasti huonompi? Toki vihreät olivat vapaita tekemään omat ratkaisunsa, olisin vain halunnut kuulla hiukan parempia perusteluja.

Arven tukemista perusteltiin monessa leirissä sillä, että hän on moderni (lähes joka kannatuspuheenvuorossa vedottiin moderniuteen, ainakin kahdeksan kertaa tämä mainittiin plussana illan kuluessa), eteenpäin menemiseen, dynaamisuuteen, yritysmyönteisyyteen. Sukupuolesta puhui vain Katri Sarlund.

Itse koen, että vaikka kuinka puhuttaisiin vastakkainasettelun olevan ohi, arvopohjan merkitystä ei tässäkään vaalissa voi ohittaa. Haastattelussa Virtanen puhui eriarvoisuuden lisääntymisestä ja esitti ainoana konkreettisia vaihtoehtoja segregaation välttämiseksi. Arve ei sanonut oikein mitään. Elina Sandelin kirjoitti vastauksia ylös, ja kun luimme niitä ääneen haastattelujen jälkeen, meitä hiukan huvitti, että vastauksissa ei oikeasti sanottu paljoakaan. Kovasti puhuttiin positiivisesta rakennemuutoksesta, tulevaisuudesta, siitä että pitää olla edelläkävijä. Niin. Dynaaminen. Moderni.

Tottahan se on. En minäkään halua jäädä vanhojen pölyttyneiden stereotypioiden vangiksi. Mutta en pidä siitäkään, että niiden tilalle tulee uusia stereotypioita ja tyhjää jargonia hyvästä pöhinästä, Slushilta maistuvaa unelmahöttöä. Haluan inhimillisen kotikaupungin, jossa keskiössä on ihminen, ei yritykset, rahan valta, grynderit ja yksityistäminen, oikeaan suuntaan sojottavat käppyrät. Työ tuo hyvinvointia – niin tuovat myös toimivat palvelut, perheiden ja vanhusten toimivat julkiset palvelut, koulut ja terveyskeskukset. Kaupunki on ihmistä varten, ei toisin päin. Varsinkaan ihminen ei ole rahaa varten.

Illan rimanalitus kuultiin kuitenkin jälleen perussuomalaisten Ville Taviolta, joka onnistuu jokaiseen puheenvuoroonsa ujuttamaan Turun turvallisuustilanteen. Jos valtuustossa puhuttaisiin vaikka skeittipuistoaloitteesta, Tavio varmaan olisi huolissaan skeittiparkin turvallisuudesta – tiedä sitten, tarkoittaisiko teräviä kulmia ja kypärien puuttumista. Tai no, tiedämmehän me.

Kokoomuksen johdolla siis mennään. Itsekin feministinä toki olen tämänkin edistysaskeleen ottamisesta iloissani. Vaikka kyseessä onkin kokoomusnainen. Toimeen tullaan, ja kyllähän Arve varmasti hommansa niin hoitaa, ettei turkulaisen tarvitse hävetä. Neljävuotiskauden päättyessä sitten mietitäänkin jo pormestariaikaan siirtymistä

Mutta se onkin jo eri juttu se.

Tervetuloa blogiini!

Tervetuloa seuraamaan poliittista blogiani! Tässä blogissani kerron Turun kaupunginvaltuuston kokouksista, työstäni luokanopettajana lähiökoulun monikulttuurisessa ympäristössä ja joskus myös ihan siitä omasta, henkilökohtaisesta elämästäni. Tämä ei ole kuiva poliittinen päiväkirja, vaan pyrin käsittelemään ajankohtaisia asioita ja tapahtumia iloisesti ja rennolla otteella. Ei pönötetä!

Olen 45-vuotias luokanopettaja, ensimmäisen kauden valtuutettu Turun kaupunginvaltuustossa vasemmistoliiton ryhmässä. Olen työskennellyt Lausteen koulussa luokanopettajana vuodesta 1998, joten lähiökoulun värikäs elämä on minulle tuttua. Harrastan politiikan lisäksi piirtämistä, kulttuuria monissa muodoissaan, mm. musiikin kuuntelua ja keikoilla käymistä. Oman aikansa vie arjen pyörittäminen marttilaisessa puutalossa kahden lapsen kanssa.

Viikon kuluttua maanantaina 16.10. onkin jännät paikat, kun valtuustossa päästään valitsemaan uutta kaupunginjohtajaa. Vasemmistoliiton näkökulmasta ehdokaspaletti on valitettavan yksipuolinen; alunperin kilvassa oli mukana jopa kolme kokoomuslaista ja yksi SDP:n ehdokas. Nyttemmin kisasta ovat jättäytyneet pois Häkämies ja Itälä, joten on valittava Minna Arven (kok) ja Jarkko Virtasen (sdp) väliltä. Vasemmistoliitto ei varsinaisesti ole valinnut yhtä ehdokasta, jonka taakse asettua, mutta ei tarvitse olla politiikan supertuntija arvatakseen, että vaakakuppi taitaa kallistua apulaiskaupunginjohtaja Virtasen puoleen. Haastattelimme viikko sitten kaikki neljä ehdokasta, ja Virtanen vakuutti puhumalla oikeista asioista, kuten segregaatiosta ja epätasa-arvoistumisesta. Virtanen on jo hyvin sisällä kaupungin organisaatiossa ja tuntee turkulaisen poliittisen elämän hyvin, mutta kyllä minä suoraan sanoen olisin halunnut nähdä vielä Ville Niinistön ehdokasrivissä Virtasen rinnalla. Kokoomuksen ehdokkaat vaikuttivat kaikki kokeneilta poliitikoilta, mutta puheista loisti aika selvästi läpi kokoomuslainen, kova arvomaailma.

Viikon kuluttua se sitten nähdään, kuka Randellin paikan lopulta valtaa. Jännittävää!