Mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 28.3.2019; Olisiko jo aika myöntää, että erityisopetussysteemi ei toimi?

Olen seurannut nyt sekä lehtien palstoilla että opettajanhuoneessa tapahtuvaa keskustelua turkulaisen kouluelämän ja erityisopetuksen käänteistä, ja tullut siihen tulokseen, että on aika ns. nostaa kissa pöydälle.

 

Nykysysteemi ei toimi. Inkluusio – eli erityisoppilaiden sijoitus tavallisiin yleisopetuksen luokkiin – ei toimi – ilman resursseja.

 

Kyse ei ole siitä, että me opettajat haluaisimme päästä helpolla työstämme ja työntää haastavat oppilaat omiin poteroihinsa, pois silmistä. Kyse on siitä, että tasa-arvotoimenpiteeksi suunniteltu kolmiportaisen tuen systeemi on itseasiassa säästötoimenpide. Keskitetyn palvelun kouluilla eli ns. ”erityiskouluilla” on totisesti paikkansa ja tarpeensa – muistan, kuinka kokenut erityisopettaja joskus sanoi, että ”joillekin oppilaille erityisopetuksen luokka on aarre”. On erikoinen ajatus, että kaikille erityisen tuen oppilaille paras paikka oppia olisi iso yleisopetuksen luokka. Erityiskouluja ei toki ole lopetettu kokonaan – niitä on ajettu alas niin, että paikkaa on erittäin vaikea saada ja ainakin siirtoon menee liian kauan aikaa, usein vuosi tai enemmän.

 

Tämähän voisi vielä toimia, jos homma menisi niinkuin on luvattu – että resurssit seuraisivat mukana. Siinä on vain se huono puoli, että se maksaa, ja jostain syystä laadukkaaseen koulutukseen ei ole riittänyt nyt kunnolla rahaa. Käytännössä erityisoppilaan mukana pitäisi seurata avustaja, – jollei nyt henkilökohtainen niin ainakin luokkakohtainen – tukiopetustunteja, koulukuraattorin ja psykologin palveluita… valitettavan usein ”tuki” on kirjoitusta paperilla, joka on mapissa hyllyllä, kun koululla ei vain ole, mitä antaa. Tällä hetkellä moni luokanopettaja tekee pienemmällä palkalla erityisopettajan työtä. Tämä auttaa myös muita oppilaita, kun opelta riittää aikaa myös heille. Nyt hiukan heikko tai vaikka arka oppilas jää helposti ilman huomiota.

 

Jos yleisopetukseen sijoitetaan oppilas, joka muuten siirrettäisiin keskitetyn palvelun koulun, vähintäänkin pitäisi saada tällaiseen luokkaan oppilasmäärän rajoitus ja jos luokalla on useampi erityisen tuen lapsi, luokka-avustaja. Hyvä ratkaisu olisivat myös alueelliset pienluokat niihin kouluihin, joissa on paljon korkeimman portaan tuen lapsia.

 

Kuunnelkaa opettajia. He ovat oman ammattinsa asiantuntijoita. Jos jokin systeemi ei toimi, se kannattaa uudistaa. Koulutukseen pitää panostaa jo varhaisessa vaiheessa, koska syrjäytyminen maksaa, tuottaa inhimillistä ahdinkoa ja mutkistaa edessäolevaa koulupolkua.

Mervi Uusitalo
luokanopettaja
Lausteen koulu
Turun kaupunginvaltuusto (vas)

Reilun työelämän aakkoset

Se, mitä ihminen pitää oman onnellisuutensa takeena, vaihtelee paljon yksilön arvojen mukaan. Useimmiten lähinnä kärkeä lienevät ihmissuhteet ja mielen ja ruumiin terveys, mutta kyllä monella kärjessä on myös työelämä. Sen mielekkyys ja varmuus siitä, takaako työ oikeasti toimeentulon, ovat loppujen lopuksi kuitenkin tärkeitä juttuja suurimmalle osalle meistä. Ja koska ihmiselämä on useiden asioiden kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen, nivoutuu työ myös terveyteen ja jopa ihmissuhteisiin.

Olen siitä onnellinen ihminen, että olen saanut elämäni tehdä työtä, jolla totisesti on tarkoitus. Hetkeäkään en ole joutunut aamulla opettajan töihin mennessäni miettimään, että teenkö duunia, joka on jollekulle tärkeää. Olen myös aina pitänyt työstäni, sen käytännönläheisyydestä ja lasten kanssa olemisesta. Nautin myös pitkän työsuhteen tuomasta varmuudesta  ja viran suomasta turvasta.

Samalla tiedän olevani harvinaisen etuoikeutetussa asemassa. Nykyaikana nuoret jo lähtökohtaisesti opetetaan ajattelemaan, että heidän pitää pystyä muuntautumaan työuran aikana, tarvittaessa opiskella monta ammattia ja tehdä montaa työtä hengenpitimikseen. Pätkä- ja silpputyöt ovat jo niin arkipäivää, ettei niitä nykypolvi oikein edes tajua kritisoida – paremmastakaan nykyiset kolmikymppiset eivät oikein taida tietää. Epävarmuus työmarkkinoilla aiheuttaa kuitenkin stressiä ja paineita. Uskallanko perustaa perhettä, ottaa pankkilainan? Tulevaisuuteen pitää voida luottaa, ja työelämän vakaus on tulevaisuudenuskon tärkeä perusta, jonka päälle on hyvä rakentaa. Tämä on vaikeaa, jos työpolku on katkonainen ja pätkä- ja silpputöiden jatkumo. Varsinkin naisvaltaiset alat kärsivät tästä kurimuksesta.

Myös työehtojen pitää olla kunnossa. Työntekijä on yrityksensä ja työpaikkansa tärkein resurssi. Työntekijä pitää nähdä voimavarana, ei kulueränä. Kikyt, aktiivimallit, nollatuntisopimukset… olisi jo aika tajuta, että porkkana toimii tässäkin asiassa paremmin kuin keppi. Yritysten työntekijöiden hyvinvointi ei voi loputtomiin joustaa firman voitontavoittelun kustannuksella, kuten esimerkiksi hoiva-alalla on tapahtunut.

Vihreiden arvojen ja tasa-arvovaatimustenkin keskellä vasemmistoliitto on työntekijöiden etupuolue, kuten on aina ollut. Joskus näkee väitettävän, että olemme unohtaneet duunarit. Tämä on väärä käsitys – me pidämme edelleen tiukasti työntekijän puolta mielivaltaa vastaan.

Kuten Vapaiden valtakunta -kampanjan iskulauseessakin todetaan, sinä olet maata kannatteleva voima, et leikattava kuluerä.

 

Mervin kampanjavaalikärjet #1: Kulttuuri

Esittelyssä Mervin kampanjakärjet!

Ensimmäisenä kampanjakärkenä #kulttuuri. Entisenä taidehistorian opiskelijana, nykyisenä kuvataidetta opettavana luokanopettajana ja taiteen harrastajana olen valinnut yhdeksi kampanjani kärjeksi taiteen ja kulttuurintekijöiden toimintaedellytyksien parantamisen. 

Viime viikolla osallistuin kulttuuripaneeliin Turun taidemuseolla muutaman muun eduskuntaehdokkaan kanssa. Tapahtuman järjestivät Suomen Kirjailijaliitto ja Suomen Taiteiljaseura. Molemmilta tahoilta on julkaistu ansiokkaat hallitusohjelmatavoitteet -pamfletit, jotka valottavat selkeästi taiteiljoiden toimeentulon ja ammatinharjoittamisen ongelmakohtia ja esittävät myös ratkaisuja niihin.

Kulttuuriinhan ei koskaan riitä rahaa. Se on ensimmäisiä asioita, josta nipistetään, koska taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksia ei tunnisteta. Tämä pitää muuttaa! Taide lisää hyvinvointia, luo työpaikkoja ja elinvoimaa kaupunkeihin.  Taidetta kulutetaan valtavasti, myös esim. julkisissa tiloissa, mutta siitä ei oikein olla halukkaita maksamaan. Museokäynnit ovat lisääntyneet hurjasti, esimerkiksi museokortin käyttöönoton suosion myötä – taide kyllä kiinnostaa, mutta monen mielestä sen pitäisi olla ilmaista. Taiteilijankin pitää kuitenkin elää työllään. Tällä hetkellä taiteen ja kulttuurin ammattilaisten leipä on turhan pieninä murusina maailmalla!

Seuraavalla hallituskaudella pitää nostaa taiteen osuus budjetista 0,8% -> 1% (n.s. prosenttiperiaate) ja apurahasysteemiä ja taiteilijaeläkkeitä uudistettava. Näyttelypalkkiokokeilu pitää vakinaistaa. Pitää myös tutkia sitä, koulutetaanko taiteiljoita liikaa. Kuvataitelijat ovat tällä hetkellä ehkä huonoimmassa asemassa, tähän pitää kiinnittää huomiota.

Luovuus ei elä epävarmuudessa eikä taiteilija voi tehdä työtään miettien, mikä myisi parhaiten. Taide voi joskus olla epämiellyttävääkin, haastaa, nostaa esiin kipukohtia ja ravistella tabuja sellaisella tavalla, joka ei ole kovin kaupallista eikä myyvää.

Toivottavasti seuraava hallitus on kulttuurimyönteinen, ainakin paneelin vaalipuheissa kaikki komppasivat – muistakaapa seurata, mitkä puolueet seisovat sanojensa takana!

Minua voi äänestää eduskuntaanVarsinais-Suomesta Vasemmistoliiton listalta numerolla 34.