Taide- ja kulttuurikenttä tarvitsee taloudellista tukea selvitäkseen kriisin yli

Allaoleva artikkeli, jonka allekirjoitin Sara Koirasen ja Li Anderssonin kanssa, on julkaistu maaliskuussa 2021. Kirjoitus on vastaus vapaa-aikatoimialan johtaja Sarteksen lausunroihin.

Tämän jälkeen on tapahtunut paljon. Kulttuurikentän toimijat ovat tosissaan aktivoituneet, ja kulttuuri on noussut tärkeäksi kuntavaaliteemaksi. Siitä enemmän uudemmassa postauksessani!

”Vapaa-aikatoimialan johtaja Minna Sartes vastasi mielipidekirjoituksessaan (TS 16.3.) Aura of Puppets ry:n puheenjohtajalle Antti-Juhani Manniselle (TS 11.3.), että Turun kaupunki tukee kulttuuri- ja taidekenttää koronakriisin keskellä monin rahallisin tuin.

Kirjoituksessa luetellut esimerkit tukimuodoista eivät kuitenkaan vastaa sitä tarvetta, mitä taide- ja kulttuurikentällä koronakriisin seurauksena on, eivätkä ne vastaa niitä tukimuotoja, mitä esimerkiksi Helsingin kaupunki on osoittanut vapaalle kentälle.

Sarteksen kirjoituksessa Turun kaupungin toimista mainitaan esimerkiksi, että vuodelle 2020 myönnettyjä toiminta-avustuksia ei peritty takaisin. Toiminta-avustusten takaisin perimättä jättäminen ei ole erillinen tuki, vaan välttämätön teko poikkeuksellisessa tilanteessa.

Myöskään Sarteksen mainitsema kulttuurihyvinvointia tukeva rahoitus ei vastaa niitä tarpeita, joita taiteentekijöillä on toimintansa ylläpitämiseksi. Tällaisen rahoituksen käyttökohde on sidottu vain tietynlaisen yhteisötaiteen muotojen toteuttamiseksi, johon kaikilla taiteen toimijoilla ei edes ole kosketuspintaa.

Hämmennystä herättää myös Sarteksen väitteet kaupungin tarjoamien tukien poikkeuksellisesta suuruudesta. Viime vuonna kulttuurihyvinvoinnin edistämiseen jaettiin 500 000 euroa, tänä vuonna 300 000 euroa ja kaunistamisrahastosta jaettiin 260 000 euroa, josta 50 000 euroa osoitettiin visuaalisen taiteen ammattilaisille kun tänä vuonna jaetaan 280 000 euroa, josta 100 000 euroa visuaalisen taiteen ammattilaisille.

Turku on tunnettu koko maassa elävästä kulttuuri- ja taide-elämästään. On tärkeää, että kulttuurikaupunki on valmis huolehtimaan toimijoiden selviämisestä koronakriisin yli.

Tänä vuonna juhlimme kulttuuripääkaupunkivuoden 10-vuotispäiviä, jonka hengessä on aukeamassa uusi avustushaku. Toivommekin, kuten myös Manninen omassa tekstissään, että juhlavuonna tukea osoitetaan taidekentälle koronakriisistä selviytymiseen ja siitä toipumiseen, ei ainoastaan uusien innovaatioiden ja projektien luomiseen.

Helsingin kaupunki on esimerkiksi myöntänyt kolmen miljoonan euron taide- ja kulttuurialan yhteisöille suunnatun ylimääräisen avustushakukierroksen. Valtion jakamat tuet eivät ole riittäviä pandemian ja rajoitteiden pitkittyessä, eivätkä kaikki toimijat ole päässeet niiden piiriin, jolloin kunnan merkitys tukijana kasvaa.

Kunnan tulee tukea myös yksittäisiä freelancereita, jotka eivät automaattisesti hyödy yhdistysten tuista sekä esimerkiksi paikallisia kulttuuriharrastustoimintaa edistäviä tahoja.

Vasemmistoliiton valtuutettu Li Andersson jätti Turun kaupunginvaltuuston edellisessä kokouksessa valtuustoaloitteen siitä, että kaupunki myöntäisi taide- ja kulttuurialan yhteisöille suunnatun ylimääräisen avustushakukierroksen sekä ylimääräisen apurahahakukierroksen alan freelancereille.

Taloudellista tukea tarvitaan yhteisöjen toimintojen ylläpitämiseksi ja taiteellista työtä tekevien ihmisten vähimmäistoimeentulon turvaamiseksi, jotta meidän on mahdollista nauttia taiteesta ja kulttuurista Turussa myös pandemian jälkeen.”

Kielenoppijat ja kouluympäristöt ovat moninaisia

Mielipidekirjoitukseni Turun Sanomissa 27.3.2021.

Asuinalueiden eriytyminen on Turussa suuri haaste. Tämän tietää jokainen päättäjä Turussa. Koulumaailmassa lähiökoulut ja eriytyminen eivät voi kuitenkaan olla toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.

Turun Sanomien jutussa (24.3.) käsiteltiin kielenoppimista ja maahanmuuttajataustaisten lasten integroitumista yhteiskuntaan. Ymmärtääksemme esimerkiksi Lausteen koulun oppilaiden suomen kielen oppimisprosesseja tulee ensin tietää tosiasioita nykyisestä kouluopetuksesta.

Suomea opetetaan kahtena eri oppiaineena ainakin kahdessa eri ryhmässä yhtä luokka-astetta kohden 3.–6. luokilla. Kieltä opetetaan suomi ensimmäisenä kielenä -tunneilla (suk) niille, jotka puhuvat kotikielenään suomea. Tähän ryhmään kuitenkin pääsevät myös ne maahanmuuttajaperheiden lapset, jotka osaavat suomea riittävän hyvin. Riittävä kielitaito testataan kielikokein.

Näitä lapsia on paljon, ja jotkut Suomessa syntyneet, kotikielenään jotain muuta kieltä puhuvat oppilaat osaavat varsinkin kirjoitettua suomea jopa paremmin kuin äidinkieliset suomalaiset.

Lisäksi on stk-oppilaita, joiden kielitaito ei riitä vielä suomi ensimmäisenä kielenä -ryhmään. Tähän ryhmään kuuluvat varsinkin vähän isompina Suomeen tulleet lapset, jotka ovat juuri sijoitettu yleisopetukseen suoraan valmistavan vaiheen opetuksesta. Heillä luonnollisesti on heikoin kielitaito.

Kielenoppijoiden moninaisuus on siis otettava huomioon, eikä tule niputtaa kaikkia ”vieraskielisiksi”. Jotkut kirjoittavat paremmin kuin puhuvat, jotkut toisinpäin, joillakin kielenkehitys on syystä tai toisesta viivästynyt. Aivan kuten suomea äidinkielenään puhuvissa on eroja.

Pienessä yksikössä on paremmat mahdollisuudet auttaa erilaisia kielenoppijoita yksilöllisesti ja pieni alakoulu tarjoaa hyvät mahdollisuudet ponnistaa aikoinaan isompaan yläkouluun.

Haluan korjata käsityksen, että Lausteella vain henkilökunnan kuulee puhuvan suomea. Meillä puhutaan suomea välitunneilla ja oppitunneilla, toki osittain kyse on ”pihasuomesta” eli sellaisesta murteellisesta ”ei-akateemisesta” kielestä, jota puhutaan kavereiden kesken ja pihoilla, mutta oppilaistamme kuitenkin liki 40 prosenttia on äidinkielenään suomea puhuvia.

On liioittelua sanoa, että kieltä oppisi vain henkilökunnalta.

Myöskään kaikkia itäturkulaisia kouluja ei voi niputtaa yhteen. Lausteen koulun tilanne on eri kuin Norssin tai Varissuon.

Alakoululaisten ei ole myöskään vielä ajankohtaista miettiä opintopolkua, lukioon pääsyä tai jatko-opintoja kuten yläkoulussa, oma lähikoulu lyhyine koulumatkoineen riittää.

Myös harrastustoiminnan tärkeys on otettava huomioon, ja harrastusten pitää myös löytyä läheltä, esimerkiksi koulun yhteydestä (nuorisotilat, liikuntasali).

Laustetta koskevassa jutussa oli myös yksi erikoinen huomio: ei ole tietoa, millainen Skanssin oppilasaines tulisi olemaan, koska varmaa käsitystä Skanssiin muuttavista ei ole. Eli segregaation vähentymisestä ei kuitenkaan ole varmuutta.

Kerrostaloissa ei ole tilaa isoille lapsiperheille, joten Skanssin ympärille rakennettuihin taloihin muuttaa paljon vanhuksia ja lapsettomia perheitä. Niin kauan kuin Turussa ei rakenneta vuokra-asuntoja isoille lapsiperheille ympäri Turkua, eriytyminen jatkuu, sitä ei paranneta viemällä palveluja Lausteelta pois.

Lähikouluperiaate vaatii lähikouluja. Pieniä, turvallisia ja tuttuja yksiköitä oheispalveluineen, ei kaiken keskittämistä Skanssiin.

Tuotakoon vetovoimatekijöitä sitten Lausteelle – uuden, sisäilmaterveen koulun sijainti siellä olisi yksi sellainen. Lausteen koulun oppilasmäärä on ollut nousujohteinen, myös Huhkolasta tulevien lasten määrä on lisääntynyt, koulu on kasvanut kaksisarjaiseksi.

Lausteen lähiö on maantieteeltään sellainen, että Skanssiin on paljon pidempi matka kuin mitä kartalta katsoen tuntuu, etenkin pienen oppilaan näkökulmasta.

Lähiökoulun kuuluu olla perheitä lähellä.