Mielipidekirjoitukseni Turun Sanomissa 27.3.2021.
Asuinalueiden eriytyminen on Turussa suuri haaste. Tämän tietää jokainen päättäjä Turussa. Koulumaailmassa lähiökoulut ja eriytyminen eivät voi kuitenkaan olla toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.
Turun Sanomien jutussa (24.3.) käsiteltiin kielenoppimista ja maahanmuuttajataustaisten lasten integroitumista yhteiskuntaan. Ymmärtääksemme esimerkiksi Lausteen koulun oppilaiden suomen kielen oppimisprosesseja tulee ensin tietää tosiasioita nykyisestä kouluopetuksesta.
Suomea opetetaan kahtena eri oppiaineena ainakin kahdessa eri ryhmässä yhtä luokka-astetta kohden 3.–6. luokilla. Kieltä opetetaan suomi ensimmäisenä kielenä -tunneilla (suk) niille, jotka puhuvat kotikielenään suomea. Tähän ryhmään kuitenkin pääsevät myös ne maahanmuuttajaperheiden lapset, jotka osaavat suomea riittävän hyvin. Riittävä kielitaito testataan kielikokein.
Näitä lapsia on paljon, ja jotkut Suomessa syntyneet, kotikielenään jotain muuta kieltä puhuvat oppilaat osaavat varsinkin kirjoitettua suomea jopa paremmin kuin äidinkieliset suomalaiset.
Lisäksi on stk-oppilaita, joiden kielitaito ei riitä vielä suomi ensimmäisenä kielenä -ryhmään. Tähän ryhmään kuuluvat varsinkin vähän isompina Suomeen tulleet lapset, jotka ovat juuri sijoitettu yleisopetukseen suoraan valmistavan vaiheen opetuksesta. Heillä luonnollisesti on heikoin kielitaito.
Kielenoppijoiden moninaisuus on siis otettava huomioon, eikä tule niputtaa kaikkia ”vieraskielisiksi”. Jotkut kirjoittavat paremmin kuin puhuvat, jotkut toisinpäin, joillakin kielenkehitys on syystä tai toisesta viivästynyt. Aivan kuten suomea äidinkielenään puhuvissa on eroja.
Pienessä yksikössä on paremmat mahdollisuudet auttaa erilaisia kielenoppijoita yksilöllisesti ja pieni alakoulu tarjoaa hyvät mahdollisuudet ponnistaa aikoinaan isompaan yläkouluun.
Haluan korjata käsityksen, että Lausteella vain henkilökunnan kuulee puhuvan suomea. Meillä puhutaan suomea välitunneilla ja oppitunneilla, toki osittain kyse on ”pihasuomesta” eli sellaisesta murteellisesta ”ei-akateemisesta” kielestä, jota puhutaan kavereiden kesken ja pihoilla, mutta oppilaistamme kuitenkin liki 40 prosenttia on äidinkielenään suomea puhuvia.
On liioittelua sanoa, että kieltä oppisi vain henkilökunnalta.
Myöskään kaikkia itäturkulaisia kouluja ei voi niputtaa yhteen. Lausteen koulun tilanne on eri kuin Norssin tai Varissuon.
Alakoululaisten ei ole myöskään vielä ajankohtaista miettiä opintopolkua, lukioon pääsyä tai jatko-opintoja kuten yläkoulussa, oma lähikoulu lyhyine koulumatkoineen riittää.
Myös harrastustoiminnan tärkeys on otettava huomioon, ja harrastusten pitää myös löytyä läheltä, esimerkiksi koulun yhteydestä (nuorisotilat, liikuntasali).
Laustetta koskevassa jutussa oli myös yksi erikoinen huomio: ei ole tietoa, millainen Skanssin oppilasaines tulisi olemaan, koska varmaa käsitystä Skanssiin muuttavista ei ole. Eli segregaation vähentymisestä ei kuitenkaan ole varmuutta.
Kerrostaloissa ei ole tilaa isoille lapsiperheille, joten Skanssin ympärille rakennettuihin taloihin muuttaa paljon vanhuksia ja lapsettomia perheitä. Niin kauan kuin Turussa ei rakenneta vuokra-asuntoja isoille lapsiperheille ympäri Turkua, eriytyminen jatkuu, sitä ei paranneta viemällä palveluja Lausteelta pois.
Lähikouluperiaate vaatii lähikouluja. Pieniä, turvallisia ja tuttuja yksiköitä oheispalveluineen, ei kaiken keskittämistä Skanssiin.
Tuotakoon vetovoimatekijöitä sitten Lausteelle – uuden, sisäilmaterveen koulun sijainti siellä olisi yksi sellainen. Lausteen koulun oppilasmäärä on ollut nousujohteinen, myös Huhkolasta tulevien lasten määrä on lisääntynyt, koulu on kasvanut kaksisarjaiseksi.
Lausteen lähiö on maantieteeltään sellainen, että Skanssiin on paljon pidempi matka kuin mitä kartalta katsoen tuntuu, etenkin pienen oppilaan näkökulmasta.
Lähiökoulun kuuluu olla perheitä lähellä.
