Yhteistyön merkityksestä poliittisessa työssä

Kun lähdin politiikkaan mukaan noin 15 vuotta sitten, minulla oli aika vähän tietoa käytännön poliittisesta vaikuttamisesta. Siitä on jo paljon aikaa, mutta muistan hämärästi, kuinka yllättynyt olin systeemin kankeudesta, byrokratiasta, piiri- ja puoluehallituksista, puolueosastoista, kokouskäytännöistä ja hierarkiasta. Nyt olen jo hyvin selvillä kaikesta tästä ja myös siitä, miksi aika monet asiat tehdään niin kuin ne tehdään.  Olen istunut niin piiritoimikunnassa – nykyinen piirihallitus – kuin kunnallistoimikunnassa, puheenjohtanut kahta perusosastoa, käynyt kolmessa puoluekokouksessa, ollut varapuheenjohtajana Vasemmistonaisissa ja käyttänyt puheenvuoroja puoluevaltuustossakin. Viime vuosina vielä valtuustotyökin on tullut tutuksi.

Näinä vuosina minulle on myös käynyt yhä selvemmäksi, että poliittisessa työssä pitää osata myös yhteistyön tekemisen ja sosiaalisen kanssakäymisen taitoja. Useimmat ihmiset ovat lähteneet poliittiseen päätöksentekoon siksi, että tahtovat hyvää tälle Suomen maalle. Keinoista toki voidaan olla eri mieltä, mutta silloin, kun käsitykset kotimaan parhaasta kohtaavat edes jonkin verran, on osattava tehdä sujuvaa yhteistyötä tinkimättä perusperiaatteistaan. Pohjimmiltaan on kysymys demokratian pelisäännöistä. On parempi saada joitain asioita hiukan paremmalle mallille toisten kanssa sopien, kuin olla omasta mielestään yksin oikeassa – toki niin, että joitain reunaehtoja tai perälautoja kunnoitetaan. Kuten sellaisia, että rasismille tai vähemmistöjen ja huono-osaisten polkemiselle ei anneta periksi.

Vanhan sanonnan mukaan hunaja houkuttelee enemmän mehiläisiä kuin etikka. Painava sanoma pitäisi pystyä ilmaisemaan pääosin positiiviseen sävyyn. Rakentavassa ja ystävällisessä ilmapiirissä on helpompi saada ihmisiä puolelleen.  Keskusteluissa änestäjien kanssa olen huomannut, että myös monet vasemmistolaiset ihmiset kaipaavat positivista ja tuoretta otetta.  Tämä ei tarkoita mielistelyä tai omista periaatteistaan luopumista, eikä sitä, etteikö tiukan paikan tullen voisi olla kärkäskin, kunhan pystyy perustelemaan kantansa ja keskittymään omiin saavutuksiinsa ja tavoitteisiinsa. Pyrin useimmiten viestinnässäni välttämään jyrkkiä vastakkainasetteluita tai negatiivisuutta. Se on minusta luonteva tapa toimia ihmisten kanssa.

Kukaan ei pärjää politiikassa yksin. Niin ei saada muutosta aikaiseksi. Modernin politiikan tie on yhteistyön tie.

 

Linjapuheeni yksityistilaisuudessa 15.12.2018

Hyvät ystävät ja toverit,

tervetuloa juhlistamaan ehdokkuuttani ensi kevään eduskuntavaaleihin! Lähden kampanjoimaan iloisella ja rohkealla asenteella, tavoitteenani rakentaa omannäköinen ja näkyvä kampanja. Kevät tulee olemaan aika haastava, sen tiedän kyllä, mutta myös varmasti opettavainen ja mielenkiintoinen.  Vanhan sanonnan mukaisesti vaalit on ihmisen parasta aikaa, ja joka kerta vaalien lähestyessä huomaan alkukankeuden jälkeen  innostuvani pikkuhiljaa enemmän, kun vaalihuuma alkaa viedä mukanaan, olin sitten itse ehdokkaana tai tukijoukoissa. Kolmissa kuntavaaleissa olen ollut ehdolla, viimeisimmissä pääsin läpi valtuustoon. Keväällä 2015 olin tekemässä Li Anderssonin kampanjaa ja nyt olen itse ehdokkaana!

Ensi keväänä meillä on todellinen mahdollisuus suureen vasemmiston vaalivoittoon, todelliseen vytkyyn (suokaa anteeksi, ihan itse keksin.) Tuntuu, että suomalaiset ovat nyt todella valmiita muutokseen. Hallituksen leikkaava ja kurittava politiikka on saanut vihdoinkin kiltit suomalaiset takajaloilleen. Gallupit kertovat, että vasemmistoliitolle on luvassa useita lisäpaikkoja ja ylipäätään vasemmistopuolueet, jos SDP sellaiseksi luetaan, ovat saamassa voiton ja hallituksen kokoonpanossa tapahtuu tuntuva muutos.

Tarvitaan kuitenkin vielä paljon työtä, emme saa tietenkään tuudittautua ajatukseen, että vaalivoitto tippuu syliimme palkintona vain, koska hallitus on sotkenut asiansa niin perusteellisesti. Siksi minäkin lähdin ehdokkaaksi – keräämään yhteiseen pottiin ääniä ja päästäkseni päättämään tärkeistä asioista, jotka vaikuttavat jokaisen suomalaisen arkeen. Haluan vaikuttaa asioihin niin, että pikkuhiljaa saadaan tämän maan päätöksentekoa vasemmistolaisempaan ja inhimillisempään suuntaan. Jos jotain olen valtuustovuonnani oppinut, niin sen, että politiikka on kestävyyslaji. Pikavoittoja ei jaeta.

Koko kampanjani läpikulkeva teema on tasa-arvon vaatimus. Nykypolitiikka on tuonut Suomeen eriarvoisuutta, jonkalaista suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole totuttu näkemään. Koulutusleikkaukset kaikilla eri koulutustasoilla, työelämän raaistuminen ja työttömien syyllistäminen, aktiiivimalli ja irtisanomisen helpottamisyritykset, heikoimman kansanosan tukien leikkaukset ja rikkaimpien rikastuminen entisestään ovat luoneet kuilua parhaiten toimeentulevien ja kelkasta putoavien välille. Tasa-arvo hyödyttää kaikkia, myös meitä etuoikeutettuja. Tasa-arvoisessa Suomessa ihmisoikeudet ja ihmisarvo ovat jakamattomia, kaikille kuuluvia itsestäänselvyyksiä – nyt näin ei aina ole. Yhteiskunnan tärkein tehtävä on pitää huolta niistäkin, jotka eivät ole ”tuottavia yksiköitä”, lapsista vanhuksiin. Uhkana on, että Suomessa tapahtuu suuremmassa mittakaavassa se, mitä Turussa on jo tapahtunut – alueellinen eriarvoisuus kukoistaa. Turussahan on Suomen suurimmat alueelliset erot eri kaupunginosien välillä. Tällaista kahtiajakoa Suomessa ei saa päästä tapahtumaan.

Kampanjani kärjiksi olen valinnut koulutuksen – luonnollisesti, koska ammattini luokanopettajana antaa minulle hyvän näköalapaikan nykymenoon peruskoulutuksen maailmassa – kulttuurin, reilun työelämän ja yhteistyöhakuisen politiikan.

Koulutuksellinen tasa-arvo, peruskoulu ja sitovat opetussuunnitelmat ovat olleet suomalaisen sivistyksen, menestyksen ja hyvinvoinnin peruspilareita. Oikeistopuolueiden viimeaikainen ylivoima ja hallituspolitiikka ovat murentaneet hyvinvointivaltiota kestämättömällä tavalla. Tämä kehityskulku pitää pysäyttää määrätietoisella koulutussektorin uudelleenresursoinnilla ja leikkausten perumisella. Historiallisen suuret leikkaukset koulutukseen niin varhaiskasvatuksessa, perusasteella kuin toisella asteella ja yliopistoissa alkavat näkyä. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden määrän lisääntyminen tuo uudenlaisia haasteita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan tahtoa ja resursseja sekä uudenlaisia näkökulmia. Tasa-arvoinen koulutus on perusarvo, josta ei voi tinkiä.

Toinen kärkiteemani kulttuuri on yhteiskunnan tärkeä voimavara. Kulttuuri luo työpaikkoja ja parhaimmillaan kuroo kiinni eriarvoisuuden ja syrjäytymisen kuiluja. Kulttuuriin on vaikea löytää rahaa – usein on helppo ohittaa kulttuurintuotanto väittämällä, että löytyy tärkeämpiäkin kohteita euroille, mutta oikein tehtynä hyvä kulttuuripolitiikka luo työpaikkoja, tasa-arvoa ja hyvinvointia.

Kolmas keskeinen kampanjani aihe on työelämän muutos ja reilu työelämä. Hallitus on kurittanut työttömiä aktiivimalleilla ja uhkavaatimuksilla. Työelämän tiukennukset aiheuttavat kuitenkin huolta ja vaikeuttavat elämää tilanteessa, jossa eletään pätkä- ja silpputöiden kurimuksessa. Uudenlainen työelämä, jossa ei välttämättä tehdä koko uraa samassa ammatissa mihin valmistuttiin ja jossa epävarmuus ja pätkittäisyys ovat arkipäivää, tarvitaan myös uudenlaista työvoimapolitiikkaa, jossa keppi on jätettävä nurkkaan ja tarjottava enemmän porkkanaa. Hyvinvoiva työntekijä on myös pomon resurssi.

Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Kyse on siitä, mihin verovarat kohdistetaan ja millaista veropolitiikkaa suositaan. Nykysysteemissä jättipääomia valuu ulkomaille ja verotuksen ulottumattomiin. On mielenkiintoista ajatella, että ilmaisen kouluruoan tarjoaminen on aloitettu ja neuvolasysteemi on luotu silloin, kun Suomi on ollut köyhimmillään. Onneksi luotiin silloin – oikeistolaisessa ideologiassa elävässä maassa moisia etuuksia ei varmasti saataisi läpi!

Lopuksi. Vasemmistolaisuutta on monenlaista.

Itse edustan yhteistyökykyistä mutta tinkimätöntä politiikantekoa – on osattava valita taistelunsa. Jos aikoo saada aikaan edes pieniä edistysaskeleita, täytyy pystyä neuvottelemaan – tavoitteestaan kovin paljon tinkimättä. Haluan tehdä positiivista, negaatioihin jumiutumatonta ja modernia vasemmistopolitiikkaa 2020-lukulaisella otteella.

Tervetuloa tekemään kanssani iloista, raikasilmeistä ja oman näköistä kampanjaa. Kaikille riittää hommia! Kerro myös kavereille kampanjastani, ota mukaan flyereitä ja pinssejä, tule seuraamaan poliitikkosivuani tai liity tukiryhmääni. Nettisivuni osoitteessa www.merviuusitalo.fi on auennut tänään, sieltä saa kurkistaa yhteystietoni. Kiitän tässä yhteydessä jo kampanjapäällikköäni Pekka Rantalaa, graafikko-senior event manageriä Kimmo Nurmista ja muuta tukiryhmääni, Juhista, Ottoa, Anna-Kaisaa, Annukkaa, sekä tänne tänään tänne lupautuneita artisteja Teepeetä, Eeroa ja tietenkin yllätysesiintyjää.

Ilolla kohti loputonta voittoa ja vaalikevättä!

 

 

 

 

Aito tasa-arvo – kaikkien etu

Tervetuloa seuraamaan uusia nettisivujani!

Kampanjaa aloitellessa olen miettinyt paljon niitä keskeisimpiä teemoja – eli ”kärkiä” – joita haluan politiikassani esille tuoda. Selkeiden poliittisten teemojen lisäksi haluan nostaa esille pari kattoteemaa, jotka ovat tasa-arvo ja yhteistyö. Avaan tässä kirjoituksessa ensimmäistä kattoteemaa, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, omasta näkökulmastani. Yhteistyöstä puhun seuraavassa postauksessani.

Tasa-arvolla tarkoitan laajaa, yhteiskunnan kaikkiin toimintoihin ulottuvaa yhdenvertaisuuden periaatetta. Olen itse syntynyt etuoikeutettuna yksilönä – valkoisena, vammattomana, heteroseksuaalisena naisena länsimaahan, olen koulutettu ja vakituisessa työssä. Naiseuteni on oikeastaan ainoa asia, joka vähentää ”pisteitäni” tässä lotossa. Vasemmistolainen elämänkatsomukseni ja intersektionaaliseen feminismiin tutustuminen on kuitenkin auttanut minua ymmärtämään, kuinka priorisoidussa asemassa olen, ja myös myöntämään, että vaikka kuinka haluaisin puhua vähemmistöryhmien puolesta, en tästä asemasta käsin täysin pysty ymmärtämään, minkälaisia esteitä arkipäivässä monet kohtaavat. Itsereflektiota tarvitaan – ja nöyryyttä myöntää, että opittavaa on vielä. Monelle on todella vaikeaa nöyrästi pyytää anteeksi, myöntää virheensä, sanoa että sori, nyt tuli mokattua. Usein se on vaikeaa itsellenikin.

Tällaiseen tilanteeseen jouduin, kun järjestimme kampanjaryhmäni kanssa starttibileitä. Juhlapaikkamme ei ollut esteetön, ja sain kritiikkiä siitä. Pohdimme tukiryhmäni kanssa, mitä tehdä, ja lopuksi päädyimme lykkäämään tilaisuutta eteenpäin ja järjestämään sen tiloissa, joihin on esteetön pääsy. Yritys ja erehdys – opin tästä, että jatkossa pitää ottaa myös esteettömyys huomioon julkista tapahtumaa suunnitellessa. Jollakin tavalla pitäisi yrittää vaikuttaa myös siihen, että useammat tilat olisivat paremmin saavutettavissa – niin, että rock-henkisiäkin tilaisuuksia varten olisi esteettömiä paikkoja. Pienille yrityksille tulisi myöntää resursseja tilojen remontointiin esteettömiksi. Jotkin vanhat rakennukset saattavat olla tosi hankalia tässä suhteessa – mutta kuten vanha sanonta kuuluu, kun on tahtoa, löytyy myös ratkaisuja. Uskon, että kun tästä asiasta vain pidetään enemmän meteliä ja tilojen omistajat huomaavat, että saavat etua itselleenkin siitä, että heidän tilansa houkuttelevat enemmän asiakkaita ja tilaisuuksien järjestäjiä, alkaa ratkaisujakin ilmaantua.

Ja kuten aina, pitäisi kuulla niitä ihmisiä, joita asia koskettaa, eikä puhua heidän ylitseen. Tämänkin yritän ottaa huomioon, kun laadin aloitteita ja kannanottoja – joskus omasta kapeasta näkökulmasta saattaa tulla puhuttua asian vierestä.

Omien etuoikeuksien tunnistaminen ei tarkoita, että ei olisi ylpeä saavutuksistaan tai että pitäisi hävetä sitä, että on syntynyt sellaiseksi kuin on. Se tarkoittaa, että huomaa syrjivät rakenteet, omat jumit ajatuksissaan ja yrittää kuunnella muita. Ei kuulosta kovin vaikealta, eihän?