Tänään on huhtikuun viides päivä. Eduskuntavaaleihin ja vaalivoittoon on aikaa yhdeksän päivää. On kulunut noin viisi kuukautta aikaa siitä, kun kokosin itselleni kampanjaryhmää ja asetin tähtäimen huhtikuun neljänteentoista päivään. Siitä tuntuu olevan kovin kauan! Tähän viiteen kuukauteen on sisältynyt paljon; toreilla ja turuilla ja vaalimökeillä keskustelua, kuvia, videota, postauksia, kokouksia, puheita. Flyereitten tekoa, blogeja, somea. Joskus epätoivoisiakin fiiliksiä, mietteitä rahan riittävyydestä, siitä onko kukaan sittenkään minua äänestämässä – ja silloin on ollut ihana tukiryhmä, joka on nostanut ylös. Pidemmät kiitokset kampanjaryhmälle seuraavat puheen lopussa, malttakaa odottaa!
Miksi sitten lähdin kansanedustajaehdokkaaksi tietäen, että tähän menee aikaa, rahaa, energiaa?
No, koska minulla on haave. Haave siitä, että tämän mun ihanan Suomen tulevaisuus on vielä parempi kuin nykyisyys. Usko siihen, että nyt on tullut muutoksen aika – että Suomen kansa on vihdoinkin ymmärtänyt, että tätä maata ei nosteta kyykyttämällä. Että meidän upea kotimaamme nousee auttamalla heikoimpia, uskomalla tasa-arvoon, inhimillisyyteen ja ihmisoikeuksiin, solidaarisuuteen ja toisten auttamiseen. Uskomalla tietoon, koulutukseen, sivistykseen.
Koulutus on nimittäin avainasemassa tässä muutoksessa. Tasa-arvoisen koulutuksen ideaali on ollut tämän maan perusta – olemme aina uskoneet, että koulutus ei saa olla kiinni varallisuudesta, että jokaisen lapsen oikeus on saada kunnollista, laadukasta kasvatusta jo varhaisesta iästä aina korkeakouluun saakka taustaan ja vanhempien rahapussin paksuuteen katsomatta. Nyt vain on käynyt niin, että edellinen hallitus leikkasi röyhkeästi koulutuksesta noin 700 miljoonaa euroa, enemmänkin laskutavasta riippuen, ja tämä ei voi olla näkymättä koulutuksen laadussa. Eriarvoisuuden siemenet kylvetään juuri tällaisia päätöksiä tehtäessä.
En tykkää tehdä politiikkaa keskittymällä toisten virheisiin, mutta tässä kohtaa aion sanoa, että Suomi ja Suomen koulutuselämä ei kestä toista tällaista hallituskautta. Varhaiskasvatusalan surkeat palkat pitää saada ylös, ryhmäkoot alas. Peruskoulun resursointi on pistettävä kuntoon. Toisen asteen maksuttomuus on otettava agendalle ja lähiopetusta lisättävä. Itse puhun suurella sydämellä peruskoulun puolesta, koska maahanmuuttajavaltaisen lähiökoulun opena 21 vuotta viettäneenä olen omakohtaisesti kokenut, kuinka resurssien puute ja alueiden eriarvoistuminen ovat vaikuttaneet koulun arkipäivään. Minulla on ihana ammatti ja moni asia on koulussa hienosti, mutta kyllä me opettajat ansaitsemme paremmat eväät hoitaa työtämme.
Kampanjassani olen päässyt puhumaan paljon myös kulttuurin puolesta, siksi valitsin nyt kampanjan pääbileisiin aiheeksikin tämän kulttuuripaneelin. Taiteellehan ei koskaan riitä rahaa, siitä tingitään ensimmäisenä, vaikka kulttuuri tuo elinvoimaa, hyvinvointia ja työpaikkoja. Opiskelin ennen OKL:ää taidehistoriaa täällä Turussa, ja sieltä kumpuaa rakkauteni taiteeseen. Taiteiljoiden toimeentulo on aina ollut pieninä murusina maailmalla, ja nyt pitäisi tähän saada muutos. Prosenttiperiaate – prosentti valtion budjetista kulttuurille ja taiteelle – on ollut nyt monen puolueen tahtotila ainakin juhlapuheissa, toivon, että siitä tulee totta seuraavan 4 vuoden aikana. Taiteilija-apurahasysteemissä on kehittämisen varaa, ja samoin taiteilijaeläkkeet kaipaavat uudistusta. Taidetta kulutetaan koko ajan enemmän, mutta siitä on harva valmis maksamaan.
Reilu työelämä on perinteinen vasemmistolainen kärki, ja tämän ajan kikyjen, lomarahaleikkausten. aktiivimallien ja pätkä- ja silpputöiden aikakaudella oli minunkin pakko ottaa tämä yhdeksi kärjeksi! Hyvinvoiva työntekijä on yrityksen paras resurssi. Sinä olet yrityksen voimavara, et leikattava kuluerä!
Ilmasto on myös aihe, josta kampanjoidessa oli ihan pakko pitää ääntä. Haluan säästää ihanan maapallomme lapsille ja heidän lapsilleen. Nuorten huoli ilmastosta on kuultava. Suurin vastuu ilmastonmuutoksesta kuuluu suuryrityksille, ei niinkään yksilölle, mutta kyllä meidän on tunnustettava, että meidän nykyaikainen elämäntapamme on liian kuluttava ja tehdä oikeasti merkittäviä muutoksia moniin nykyarkipäivämme tapoihin. Tässä muutoksessa on kutenkin otettava huomioon eriarvoistumisen riskit – kaikilla ei ole varaa kalliiseen sähköautoon ja köyhä kuluttaa jo nyt paljon vähemmän luonnonvaroja kuin ökyrikas.
Toivon Suomeen myös lisää tasa-arvoa ja feminismiä. Vähemmistöjen ääni ei nyt kuulu riittävästi Suomessa.
Vasemmistolta kysytään aina, että mistä rahat. Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Ihmettelen aina, miten silloin, kun Suomi on ollut köyhimmillään, on ollut varaa esimerkiksi maksuttoman kouluruokailun aloittaminen ja neuvolajärjestelmän pystyttäminen on kuitenkin ollut mahdollista. Oikeudenmukainen veropolitiikka on olennaista. Emme lupaa verohelpotuksia – suomalaiset maksavat kyllä mielellään veronsa, jos ne käytetään oikein. Veroparatiisit, aggressiivinen verosuunnittelu ja harmaa talous imevät mielettömät summat. Meillä on rahaa. Kyse on arvovalinnoistra.
Ja nyt ovat vuorossa ne kiitokset. En olisi millään pystynyt tekemään tätä kaikkea ilman ihanaa tukiryhmääni. Kampanjapäällikkönä toimi ihastuttava Pekka Rantala. Aplodit! Graafikkona, taittajana ja toisena tapahtumavastaavana Kimmo Nurminen, toisena tapahtumajärjestäjänä ja jokapaikanhöylänä Annukka Hännikäinen, uskollisena flaikuttajana ja jalkatyön tekijänä Birgitta Sumelius. Lisäksi mukana hääräsivät ihanat Anna-Kaisa Koskivaara, Jussi Koskivaara, Nora Leo ja Otto Granqvist. Kuvat mun kampanjaan otti Kalle Ahti. Lisäksi minua monessa auttoi Kaarina Koskinen. Kotijoukoissa mua tuki rakas Juha-Matti Heikkinen. Kiitos kaikesta, te teitte valtavan työn, olen siitä todella iloinen ja kiitollinen.
Viikon päästä meillä on tilaisuus tehdä muutos – yhdessä. Äänestetään historiaan kyykytys, epätasa-arvo, rasismi, eriarvoisuus. Toivotetaan tervetulleiksi tasa-arvo, koulutus, sivistys, usko tulevaisuuteen, toivo. Sinulla on ääni. Muista käyttää sitä.