Kielellä on väliä. Sillä voi tehdä hienouksia, vaikuttaa, lumota. Mutta kielenkäytöllä voi tehdä myös monenlaisia manipulatiivisia kommervenkkejä. Taitava kielenkäyttäjä saa halutessaan ikävänkin asian kuulostamaan toivottavalta ja kivalta, vaikka lopputulema olisikin itselle tai yhteisölle loppujen lopuksi haitallista. Esimerkkinä olkoon tämä sote-uudistuksen valinnanvapaus. Kukapa ei haluaisi valita itse? Mikä on valinnanvapauden vastakohta? Niinpä niin, sehän on diktatuuri, pakottaminen, orjuus. Eihän semmoista nyt kukaan halua. Mutta jos tarjolla olisikin kaikille hyvät kunnalliset palvelut, niin ehkä kenelläkään ei olisi tarvetta ”valita”.
Varsinaisesti tämän blogin aiheena ei kuitenkaan ollut sote-uudistus, vaan toinen mukava silmänkääntötemppu, nimittäin aktiivimalli. Aktiivisuus – sehän on kovasti tavoiteltu asia, kukapa ei tahtoisi olla aktiivinen ja aikaansaapa! Tämä mallihan on kansaa puhuttanut oikein urakalla, jopa niin, että yli 115 000 suomalaista on kaivanut pankkitunnuksensa esiin ja ottanut kantaa tätä lakia vastaan. Eli tällä kertaa temppu ei oikein toiminut, vaan ihmiset näkivät sanan taakse kätkeytyvän raippamallin.
Nyt olisikin syytä huomata, minkälaista nykyhallituspuolueiden politiikka oikeasti on – aika kylmää kyytiä. Seuraava luottamuksen mittaus onkin eduskuntavaaleissa. Olisi suotavaa, että kukaan, joka on allekirjoittanut aloitteen, ei äänestäisi nykyhallituksen puolueiden edustajia uudelle kansanedustajakaudelle. Puolueilla on eroa! Äänestyskäyttäytymisellä ja tehdyllä politiikalla on kuin onkin yhteys!
Ja kun tätä hallituksen aikaansaannosta puolusteltiin, hiipi esiin hyvin erikoinen käsitys työnteosta ja työttömyyden syistä. Hyvin suuri osa työttömistä on ilman työtä vastoin omaa tahtoaan. Kuitenkin, tämän aktiivimallin puolustajien ihmiskäsityksen mukaan suuri osa työttömistä on ilmeisesti laiskoja lurjuksia, jotka välttelevät työntekoa ja haluavat toimitusjohtajan tulot tekemättä itse paljoakaan. Muuttaakin pitäisi vuoden työpätkän takia, vaikka olisi omat ja lasten juuret kotiseudulla, puolisolla työtä ja asuntolainat niskassa.
Minun ihmiskäsitykseni on sellainen, että uskon suurimman osan ihmisistä haluavan hankkia toimeentulonsa ihan itse. Työttömiä ei voi rangaista siitä, että työpaikkoja ei ole. Toki joukossa on väärinkäyttäjiäkin, niin naiivi en ole, ettenkö tätäkin ymmärtäisi. Mutta se, että joku tekee väärin, ei saa merkitä, että tuki otetaan pois niiltä, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Malli ei itse asiassa kerro aktiivisuudesta mitään – työhakemuksia voi lähettää vaikka nipuittain, mutta jos työtä ei saa, leikkuri iskee. Entä jos on sairas? Työkyvytön? Vanha? Mallin puolustajat ovat mitä ilmeisimmin varmoja siitä, että oma työpaikka ei ole uhattuna, koskaan.
Olen itse ollut kaupungin virassa jo viitisentoista vuotta. Minun ei tarvitse huolehtia työn jatkuvuudesta ja palkkani on hyvää keskitasoa. Tajuan olevani valtavan etuoikeutettu, sillä opettajankaan koulutus ei tänä päivänä takaa automaattista työllisyyttä esimerkiksi kotiseudullani Turussa. Osaan kuitenkin asettua työttömän ihmisen asemaan, niin kuin uskoisin suurimman osan kykenevän. Se on kuitenkin ihmisen mitta – empatiaan kykeneminen.